Quo vadis, In situ? | Pöyry in Finland Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Rectangle 212 + Rectangle 212 + Rectangle 212 Created with Sketch. Slice 1 Created with Sketch Beta. > Slice 1 Created with Sketch Beta. > Slice 1 Created with Sketch Beta. > Slice 1 Created with Sketch Beta. > Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Twitter Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta. Slice 1 Created with Sketch Beta.

MAAPERÄN KUNNOSTUS / 12.11.2019

Quo vadis, In situ?

In situ-kunnostusmenetelmät, joissa pilaantunutta ympäristöä kunnostetaan massoja siirtämättä, yleistyvät ja arkipäiväistyvät Suomessa. Tekniikoiden käytön lisäämiseen vaikuttaa kokemuksen ja luottamuksen karttumisen lisäksi kiertotalouden korostaminen sekä välillisten ympäristövaikutusten huomioiminen, jolloin esimerkiksi maaperän kunnostus massanvaihdolla näyttäytyy kasvihuonekaasupäästöjen kannalta ongelmallisena menetelmänä. Nykyisen asenneympäristön pohjalta voidaankin yrittää ennustaa kunnostusmenetelmien tulevaisuutta.

Ei ole olemassa ”pois” – vai onko?

Mieliinpainuvin oppi Helsingin yliopiston ympäristötieteen peruskurssilta oli lehtori Risto Willamon lausahdus jätteen ongelmasta: ei ole olemassa ”pois”. Aine ei katoa, joten jos sitä ei tarvita, se täytyy sijoittaa jonnekin muualle. Lause on hyvä, ja pitää edelleen paikkansa jätteiden osalta, mutta haitta-aineista voidaan todella päästä eroon. Niin pitkään, kun on olemassa kaatopaikkoja, joita voidaan käyttää pilaantuneen maan ”poistamiseen” silmistä ja mielestä, tarvetta muutokselle ei ole. Jos korvaavia puhtaita massoja, kuten harjujen kiviainesta ei ajatella luonnonvarana, sitä voidaan huoletta tuhlailla. Vaan kuinka käy pilaantuneen ympäristön kunnostuksen, jos kaatopaikat täyttyvät eikä uusia tule?

In situ-tekniikoiden nykytila Suomessa ja maailmalla

In situ-kunnostuksella on lähes viisikymmenvuotinen historia, ja ensimmäiset kaupalliset sovellukset ilmestyivät markkinoille nelisenkymmentä vuotta sitten. Ensimmäiset in situ-kunnostukset tehtiin pakon sanelemana: suurissa ympäristövahingoissa syntynyttä valtavaa massaa ei voitu kuljettaa pois. Ensimmäisten in situ-kunnostusten vanavedessä myös ympäristömikrobiologian alalla tapahtui räjähdysmäinen tiedon kasvu, kun DNA-tekniikat sallivat tutkijoiden kurkistaa ympäristön mikrobien monimuotoisuuteen ja haitta-aineiden hajotuskykyyn. Suomessakin tehtiin uraauurtavaa tutkimusta haitta-aineiden hajottajamikrobeista. Ikävä kyllä monimutkaista luontoa on vaikea hallita, ja Suomessa intensiivisten tekniikoiden epäonnistuminen 1980- ja 1990-luvuilla aiheutti epäluuloja in situ-kunnostusmenetelmiä kohtaan. Kunnostaminen oli varmempaa ja kätevämpää tehdä massanvaihdolla, Suomessa kun riittää tyhjää tilaa kaatopaikoille.  

Samaan aikaan Euroopassa on paljon valtioita, joissa maa-ala on tehokkaasti käytetty, eikä tilaa sijoituspaikoille ole. Jälleen In situ-kunnostuksiin siirryttiin pakon sanelemana. Tiedonkeruu pilaantuneista alueista ja niiden kunnostuksesta ei ole yksinkertaista, mutta paras arvio nykytilanteesta lienee Euroopan ympäristökeskus EAA kartoitukset pilaantuneiden maiden kunnostustavoista. Vuonna 2011 massanvaihto on pääasiallinen puhdistusmenetelmä Ranskassa ja Suomessa, mutta muualla Euroopassa massoja säästävät tekniikat on yleisin kunnostustapa. Sen sijaan tiiviisti asutetussa Hollannissa ja Belgiassa turvaudutaan useimmiten biologiseen tai fysikaaliseen/kemialliseen kunnostukseen. Myös Italiassa, Unkarissa ja Maltalla suositaan in situ-menetelmiä massanvaihdon sijaan.


Euroopassa yleisimmin käytetyt maaperän kunnostusmenetelmät. Lähde: Progress in management of contaminated sites, EAA 2.4.2014

Muutosta ohjaavat tekijät

2010-luvun ympäristöajattelua on ilmentänyt uusiokäyttö, kierrätys ja tuotannon ylijäämän hyödyntäminen uusissa tuotteissa. Ajattelutapaa sovelletaan kaikilla sektoreilla, eikä ympäristön kunnostus ole poikkeus. Pilaantuneita maita on Suomessa hyödynnetty kaatopaikkojen maisemoinnissa. Tarve maisemointimassoille kuitenkin vähenee seuraavina vuosikymmeninä suuresti, sillä kiertotalouden uudet kansalliset tavoitteet, kuten uusi jätelaki ja valtakunnallinen jätesuunnitelma lisäävät kierrättämistä ja vähentävät kaatopaikkojen määrää. Tästä syystä pilaantuneiden maiden vastaanottopaikkojen määrä vähenee ja massojen vastaanottomaksut kasvavat. Hallinnollisilla ohjauskeinoilla on siis päädytty Suomessakin tilanteeseen, jossa vaihtoehtoiset kunnostusmenetelmät ovat massanvaihtoa houkuttelevampia.

Suomessa ei ole asetettu jyrkkiä raja-arvoja haitta-aineiden sallituille pitoisuuksille maaperässä, vaan kunnostustarve määritetään nykyään ympäristö- ja terveysriskin kautta, joka on alueesta ja tilanteesta riippuvainen. Järjestely on joustava, mutta kokemuksen perusteella joustavuutta on 2000-luvulla hyödynnetty turhan harvoin.  EEA:n (European Environmental Agency) tilastojen mukaan kunnostukset Suomessa tehdään enimmäkseen varman päälle massanvaihdolla. Rohkeutta ja osaamista riskiperusteisten kunnostusrajojen ja vaihtoehtoisten kunnostusmenetelmien käytölle on puuttunut niin kiinteistöjen omistajilta ja konsulteilta, mutta myös viranomaisilta. Viimeaikaiset asetusmuutokset tuovat lievästi pilaantuneiden massojen loppusijoitukseenkin joustavuutta. MARA eli asetus jätteiden hyödyntämisestä maanrakentamisessa sekä valmisteilla oleva MASA –asetus (jätteiden hyödyntäminen maanrakennuksessa), jonka tavoitteena on keventää lievästi pilaantuneiden massojen hyötykäytön luvitusta ohjaavat lähitulevaisuudessa yhä suuremman osan lievästi pilaantuneesta maista hyötykäyttöön.

Kolmas massanvaihtoon ohjannut tekijä johtuu kokemuksen puutteesta. Suomessa odotettiin 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun aikana bioteknologian sovelluksilta paljon, mutta lupaukset jäivät suurilta osin lunastamatta. Suomessa kokeiltiin kyllä uudenlaisia ympäristön kunnostusmenetelmiä, mutta ne vaativat paljon työtä ja tarjosivat huonosti ennustettavan lopputuloksen. Into hiipui, ja epäonnistuneet kokeilut vaikuttivat asenteisiin. Kokemusta tekniikoista kuitenkin on muualta Euroopasta, jossa in situ –kunnostus on arkipäiväisempää. Alan kansainväliset yritykset ovat havainneet Suomessa uuden markkina-alueen, ja joitakin kotimaisiakin rohkeita yrittäjiä tarjoaa jo palveluitaan. Lisäksi Öljyalan Palvelukeskus on onnistuneesti jo vuosia kunnostanut entisiä polttoaineiden jakelupisteitä in situ-tekniikalla.

Tiedon lisääntyminen alueiden omistajien keskuudessa tulee edesauttamaan in situ-tekniikoiden käyttöä. Perinteinen, ja usein myös kalliimpi, massanvaihto on usein ainoa kunnostustapa, jos kohteessa havaitaan kohonneita haitta-ainepitoisuuksia vasta rakentamisen yhteydessä. Alueen haitta-ainepitoisuuksien selvittäminen hyvissä ajoin antaakin pelivaraa kunnostusmenetelmien valintaan. In situ-kunnostus vaatii usein hieman enemmän aikaa ja ennakkosuunnittelua, mutta on kokonaiskustannuksiltaan edullisempi kuin perinteinen massanvaihto.  Pelko joutua tiedotusvälineiden hampaisiin ja mahdollinen negatiivinen vaikutus kiinteistöjen jälleenmyyntiarvoon on myös aiemmin hidastanut in situ-tekniikoiden käyttöä. 

Kurkistus kristallipalloon

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta hallinnolliset ohjauskeinot, asenteiden muutos ja kokemuksen karttuminen voi nähdäkseni johtaa ainoastaan uusien tekniikoiden yleistymiseen Suomessa. Muutos vaatii kuitenkin yhteispeliä ja ymmärrystä viranomaisen, konsultin sekä alueen omistajan ja käyttäjien välillä. Tavallinen kansalainen eli alueen loppukäyttäjä sivuutetaan keskustelusta usein täysin, vaikka juuri hänen tulisi tietää, että ympäristöön voidaan turvallisesti jättää haitta-ainepitoisuuksia, jos ne eivät riskinarvion perusteella aiheuta haittaa ympäristölle tai terveydelle. Seuraava rohkea askel kestävän kehityksen mukaisessa ympäristön kunnostuksessa kuuluukin viestinnän ammattilaisille. Kuka ottaa kopin?

Artikkeli on julkaistu alun perin Ympäristö ja Terveys -lehden numerossa 7/2019.

Yhteystiedot

Aura Nousiainen
Ympäristöasiantuntija

Liity postituslistalle

Haluatko kuulla lisää ympäristöaiheisia uutisia meiltä? Täytä yhteystietosi, niin kerromme sinulle sähköpostitse mm. alan ilmiöistä, uusimmista hankkeista, Pöyryn palveluista sekä tapahtumista joissa olemme mukana. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa ja muokata tilausasetuksiasi.
Etunimi
Sukunimi
Sähköposti
Yritys / Organisaatio