Minun pöyryni

'Näen projektit uusin silmin'

Arnee Henson, ryhmäpäällikkö

Ryhmäpäällikön roolissa pääsen seuraamaan nuorempien suunnittelijoiden osaamisen kehitystä sekä vaikuttamaan siihen.

"Sain tietää Pöyrystä vanhojen kollegojen kautta. Tulin taloon vuonna 2016. Pöyryn valmennusten ja mentoroinnin avulla olen oppinut näkemään projektit uusin silmin suhteellisen lyhyessä ajassa.

Syntyperältäni olen Filippiiniläinen, mutta asunut Suomessa vuodesta 1996, kun perheeni muutti Suomeen. Valmistuin vuonna 2009 rakennetekniikan rakennusinsinööriksi. Aloitin työurani rakennuspiirtäjänä ja insinöörikoulutuksen ohessa toimin nuorempana suunnitteluharjoittelijana. Kokemuksen myötä pääsin projektipäällikön tehtäviin, ja nykyään toimin esimiestehtävissä ryhmäpäällikkönä ja vastaan talonrakennusosaston rakennesuunnittelun projektinjohdosta.

Tehtävääni kuuluu teknisen suunnittelun ohjauksen lisäksi aikataulujen ja projektitalouden valvonta. Pidän myös tiiviisti yhteyttä asiakkaisiimme. Yhdessä suunnittelutiimin kanssa toimitamme asiakkaillemme tehokkaita ja räätälöityjä rakenneratkaisuja.

Ryhmäpäällikön roolissa pääsen seuraamaan nuorempien suunnittelijoiden osaamisen kehitystä sekä vaikuttamaan siihen, ja Pöyryn kokeneemmilta asiantuntijoilta saan aina tarvitsemani vahvan taustatuen."