Regional sites
03.02.2012

Pöyry osallistuu Zanagan rautamalmikaivoksen kestävään kehitykseen Kongossa

PÖYRY OYJ          Lehdistötiedote 3.2.2012

Pöyryn Vesi ja ympäristö -liiketoimintaryhmä on saanut toimeksiannon Xstratan tytäryhtiöltä MPD Congolta sosiaalisten vaikutusten arvioinnista (SVA) ja ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) Zanagan rautamalmikaivosprojektissa Kongon tasavallassa (Brazzaville). Toimeksianto on merkitty vuoden 2011 viimeisen vuosineljänneksen tilauskantaan. Töiden on tarkoitus valmistua vuoden 2013 loppuun mennessä.

MPD Congo -yhtiö laatii arvioinnin Zanagan rautamalmiprojektista, joka on alustavassa hankeselvitysvaiheessa. Toteutuessaan Zanaga-projekti tulisi käsittämään rautamalmikaivoksen, jalostuslaitoksen, maaliikenneyhteydet ja sataman. Jalostettu malmi kuljetettaisiin Kongon Pointe-Noiren pohjoispuolella sijaitsevaan uuteen satamarakennukseen ulkomaille vientiä varten.

Pöyry laatii MPD Congo -yhtiölle SVA:n ja YVA:n koko infrastruktuurin osalta (kaivos, liikenneyhteydet, satama ja varhaisvaiheiden työt), jotta projekti saa Kongon lainsäädännön mukaisesti tarvittavan ympäristöluvan. Laillisten velvoitteiden lisäksi MPD Congo vaatii myös, että projektin SVA ja YVA täyttävät Xstratan ja IFC:n vaatimukset.

Pöyryllä on pitkäaikainen kokemus SVA- ja YVA-menettelyistä sekä sellaisista asiakkaille ja viranomaisille tarjottavista ratkaisuista, joissa hankkeen taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset otetaan tasapainoisesti huomioon. Yhtiö on tarjonnut konsultointipalveluita suuriin infrastruktuuriprojekteihin ympäri maailmaa, myös Keski-Afrikassa.

PÖYRY OYJ

Lisätietoja:
Pierre Biedermann, kansainvälisen osaston johtaja, Ranskan liiketoiminta-alue, Kaupunki-liiketoimintaryhmä, Ranska
puh. +33 472 13 61 94
Martin Bachmann, johtaja, Kaupunki-liiketoimintaryhmä, Sveitsi
puh. +41 44 355 5555

Pöyry on maailmanlaajuinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö, joka on sitoutunut tasapainoiseen kestävään kehitykseen ja vastuulliseen toimintaan. Laatu ja rehellisyys leimaavat kaikkea toimintaamme, ja tarjoamme alan huippua edustavia johdon konsultointipalveluja, kokonaisratkaisuja sekä suunnittelua ja töiden valvontapalveluja. Pöyry tarjoaa perusteellista toimialaosaamista teollisuus-, energia-, kaupunki- ja liikenne- sekä vesi- ja ympäristösuunnittelun aloilla. Pöyryllä on palveluksessaan 7 000 asiantuntijaa, ja paikalliskonttoriverkosto ulottuu noin 50 maahan. Pöyryn liikevaihto vuonna 2010 oli 682 miljoonaa euroa, ja yhtiön osakkeet noteerataan Helsingin pörssissä (NASDAQ OMX Helsinki). (Pöyry OYJ: POY1V).

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.poyry.com

Australia
Austria
Brazil
Canada
Czech Republic
China
Finland
Germany
Hungary
Italy
Latin America
New Zealand
Norway
Russia
Sweden
Switzerland
UK
USA
Pöyry Group